ABAX

Rauman kaupunki

Rauman kaupunki aloitti ABAXin sähköisten ajopäiväkirjojen käytön vuonna 2014, sillä kaupungin ajoneuvojen ja koneiden käytöstä haluttiin saada parempi dokumentaatio, jonka avulla nähdään missä ja milloin niitä oli käytetty. Aiemmin kaupunki hyödynsi käsin täytettäviä ajopäiväkirjoja ja muita papereita ajojen tukena. Kyseinen järjestelmä toimi melko vaihtelevasti – joko hyvin tai ei ollenkaan.

Rauman kaupunki

ABAXin ajopäiväkirjojen pääasiallinen käyttö keskittyy Rauman kaupungilla autojen ja koneiden seurantaan, jonka avulla saadaan olennaista tietoa, kuten ajoreitit, matka-ajat sekä kuljettajatiedot. Etenkin katujen kunnossapidossa ja mahdollisten erilaisten vahinkojen selvittelyssä sijaintitiedot ovat tärkeitä, jotta voidaan todentaa ettei kunnossapitoa kyseisellä alueella ole laiminlyöty. Lisäksi järjestelmän avulla nähdään helposti muun muassa kuinka paljon ajoneuvoihin tulee kilometrejä päivittäin.

”Sähköiset ajopäiväkirjat toimivat hyvin, eikä kuljettajan tarvitse tehdä mitään ylimääräistä. Lisäksi järjestelmän käyttöliittymä on käyttäjäystävällinen. Laite on huomaamaton, eikä siihen kiinnitä huomiota.”, kertoo katutoimen työpäällikkö Antero Mäkilä ja kunnossapitorakennusmestari Jari Salminen.

Selvästi havaittavaa hyötyä

Rauman kaupungilla on havaittu suoraa säästöä ABAXin sähköisten ajopäiväkirjojen avulla, sillä ajoneuvojen seuranta on tehostunut ja samalla turhat ajokilometrit vähentyneet. Myös paperimäärä on vähentynyt, kun käsin tehtävät ajopäiväkirjat ovat poistuneet. Mahdollisten vahinkotapausten selvittely on nopeutunut ja helpottunut sijaintitietojen avulla. ”Ehdottomasti suosittelisin ABAXia, jos käytössä on sähköisen ajopäiväkirjan sijaan paperinen versio ja mikäli yritysten tai organisaatioiden tulee seurata ajoneuvojen käytön tehokkuutta."

"Asiakaspalvelu on toiminut meidän tapauksessa erinomaisesti ja siitä on ainoastaan positiivista sanottavaa.”

Antero Mäkilä ja Jari Salminen, Rauman kaupunki

Näytämme sinulle miten ABAX voi auttaa tehostamaan työpäivääsi.

Tilaa uutiskirjeemme